lauantai 8. marraskuuta 2014

Peikkotalojen taakse tarvittiin sermejä

Näyttelytilan eli Wanhan apteekin ikkunat ovat melkein kaksi metriä leveät ja niitä on kolme kappaletta. Jokaiseen ikkunaan oli tulossa kaksi puolimetriä leveää sermiä peikkotauluineen, mutta tämä ei vielä riittänyt. Peikkotalojen taakse piti saada metrin levyiset sermit.

Löysin kangaskaupasta edullista tummansinistä puuvillaa, jonka pingotin puukehyksiin. Sermien alareunaan ompelin valkoisista sukkahousuista ja vanusta "lumisia" kuusia ja kinoksia.

Valmiita kuusia lumikinoksessa

Valmistin kuuset taivuttamalla jäykkää rautalankaa kuusen muotoiseksi (alakuvan 1. kuusi). Sitten peittelin rungon vanulla (alakuvan 2. kuusi) ja pingotin päälle palasen sukkahousun housuosasta leikattua trikoota. Ompelin reunat yhteen kuusen takapuolella (alakuvan 3. kuusi). Seuraavaksi ompelin pistoja oksien välistä (alakuvan 4. kuusi).  Lopuksi muotoilin vielä pienemmillä pistoilla pikkuoksia isoihin oksiin (yläkuvan kuuset).

Eri valmistusvaiheessa olevia kuusia

Kinokset on ommeltu vastaavalla tavalla, mutta rautalankakehikon sijasta sisällä on pahvin palanen. Ompelin kinokset ja kuuset kiinni sermiin ja liimasin pahvista leikattuja kultaisia tähtiä sermin yläosaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti