lauantai 24. tammikuuta 2015

Kannonkolon alapiha ja sauna

Alapihalla on Kannonkolon sauna ja sen edessä on oleskelutilaa.



Oleskelutilan kalustus on kelopuuta. Istuinpölkkyjen päälle on laitettu porontaljasta leikatut pehmusteet. Pöydän pinta on hiottu ja käsitelty mehiläisvahalla. Astiat on ostettu ja värjätty petsillä. Koira on muovia, mutta huolellisesti valmistettu ja sopii hyvin talon ilmapiiriin.



Saunan ikkunan alle on koottu kultaa ja se viittaa tulevan asukkaan ammattiin. Vaskooli on peräisin matkamuistomyymälästä. (Vaskoolin takana on magneetti.) Kivissä on katinkultaa ja ne on kerätty mökkitieltä. Kannu on ostettu askartelukaupasta.



Siivousvälineet ovat kätevästi esillä ja käsillä. Käppyräinen puunpala on saanut patinaa järvenpohjasta. Kävyt ja oksat ovat leppää.



Kerrosten välillä olevat portaat ovat nekin luonnosta peräisin. Askelmat on liimattu pieniin oksaan sahattuihin uriin.


Muovikukat on "istutettu" itsestään kovettuvaan massaan, joka on kääräisty pieneen tuohenpalaan ja sidottu paperinarulla. Lisävahvistuksena on liimaa.


Saunan sisätilojen kuvaaminen on vähän haastavaa, kun kamera ei mahdu saunaan sisälle.

Ovensuusta otetussa kuvassa näkyvät pellavaiset pyyhkeet, joiden reunat on käsitelty tavallisella yleisliimalla rispaantumisen estämiseksi. Taitokset on saatu aikaiseksi pelkästään kastelemalla pyyhkeet ja muotoilemalla ne märkinä. Kiuas on tehty vastaavalla tavalla kuin takka, josta löytyy ohje tästä blogista. Kiuaskivet ovat pihalta - hiekoituksessa käytettyä kivimurskaa. Löylymittari ja hylly ovat balsaa. Löylymittarin pyöreä osa on hyvin ohut siivu oksaa (kuten portaiden askelmat, mutta ohuempi). Lauteena toimiva penkki on koottu jäätelötikuista ja sen runko pienistä puupalikoista.



Kiulu ja löylykauha ovat ostotavaraa.

Kuvassa eivät näy valaisimet, joita on kaksi. Varjostimet ovat bambutabletista leikatut palat, jotka on kietaistu ja liimattu päistään yhteen. Valaisinten rungot ovat pöyreitä puukeppejä, joiden sisään on porattu reikä sähköjohtoa varten. Alla on vielä puuhelmet, jotta johdolle jää tilaa kulkea lattiaa vasten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti