tiistai 8. joulukuuta 2015

Koivuhaan sisäpintojen laudoitus

Bilteman tikut olivat juuri sopivia sisälaudoitukseen. Pohja ei ollut massan jäljiltä riittävän suora, joten siihen piti liimata ensin kerros pahvia. Kaarevat seinät saivat pystylaudoituksen.



Tikut on ladottu ja liimattu siten, että liitoskohdat eivät satu samalle korkeudelle ainakaan vierekkäisissä laudoissa. Täydellisen tasainen seinä ei olisi sopinut talon tyyliin, joten tikut on ladottu puoli huolimattomasti.



Jiirisakset ovat hyvä työkalu tikkujen katkaisuun. Eri kerrosten välissä on vain yksi kerros tikkuja. Vaikutelma paksusta rakenteesta syntyy muutamalla poikkipäin liimatulla tikulla, joiden taakse on tarkoitus asentaa valoja "piiloon". Poikkilautoja on liimattu lattia-/kattorakenteen alapintaan useita. Ne antavat tukea rakennelmalle.


Tässä vaiheessa seinä-, lattia- ja kattopinnat ovat vielä täysin käsittelemättömät. Kerrosten välillä ja seinissä on koloja ja rakoja valaistuksen asennusta varten.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti