perjantai 28. syyskuuta 2018

Peikot syyslennolla

Peikkoperheet lähtivät syysretkelle ja sen kohokohtana peikot pääsivät syyslennolle taikapallolla. Pekkojen apuna lennolle lähdettäessä oli velho Hallavainen.


Pallon ohjaamista piti vähän harjoitella. Lentoon lähdettäessä pallo tarttui hetkeksi koivun oksiin. Onneksi pian päästiin jatkamaan matkaa.


Maisemat olivat ihan huikeat yläilmoista katsottuina. Pallo lensi yli järvien ja korkeiden vaarojen.


Peikot nauttivat lennosta ilosta hihkuen.



Lennon päätteeksi peikot palasivat rannalle, jossa ei ollut koivuja lähellä. Laskeutuminen onnistui hienosti ja Hallavainen oli peikkoja vastassa.



Olipa mahtava reissu, totesivat peikot yhteen ääneen!