tiistai 29. syyskuuta 2020

Peikkotalot-kalenteri 2021

Olen lahjoittanut peikkojen ja peikkotalojen kuvia hyväntekeväisyyteen. Niistä on koottu lapsille tarkoitettu kalenteri vuodelle 2021.


Jos olet kiinnostunut ostamaan kalentereita esim. joululahjoiksi, voit kysellä niitä paikalliselta rotaryklubilta. Kalenterien tuotto jää paikalliselle klubille käytettäväksi hyvään tarkoitukseen.


Kalenteritilaus kannattaa tehdä mahdollisimman pian, sillä kalenterit painetaan Kuusamossa jo marraskuun alussa paikallisten rotaryklubien tekemien tilausten perusteella. 




keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Peikkojen ruskalento taikapallolla

 Velho Hallavainen oli auttamassa peikkoja syksyiselle ruskalennolle lähdössä.

Kaikki ei mennyt heti ihan putkeen. Pallo tarttui ensin koivun oksiin, mutta irtosi onneksi itsestään.

Hetken kuluttua peikot viilettivät pallon kyydissä korkealla yläilmoissa.

Sitten laskeuduttiin hieman alemmas.

Osa peikoista asui vaaran laella ja jäi jo pois kyydistä.

Loput jatkoivat lentoa ja laskeutuivat järven rantaan, jossa velho jo odotti suojattejaan.

Olipa upea ruskaretki! Peikot palasivat koteihinsa innoissaan kokemastaan.



tiistai 15. syyskuuta 2020

Oiva-tonttu on vähän erilainen tonttu

 Vihreäpaitainen Oiva-tonttu on vaatteidensa sisällä erilainen kuin punapaitainen veljensä Teppo-terassitonttu. Teppo on erittäin kevyt, sillä Tepon vartalo on muotoon taivutettua kanaverkkoa.

Oivan vartalo on ommeltu kankaasta ja täytteenä on puuroriisiä ja vanua. Riisiä on jalkaterissä lapsen nyrkin kokoisissa pusseissa, jotka on solmittu sukkahousun sääriosista. Miehen nyrkin kokoinen riisipussi on tontun alavatsassa. Muut osat on täytetty vanulla.

Kasvot ja kädet on tehty sukkahousuista naamarin tapaan käyttäen täytteenä vanua. Ohje löytyy tästä blogista (kirjoitettu toukokuussa 2020).

Tontut näyttävät samanlaisilta, mutta tuntuvat sylissä ihan erilaisilta. Riisin paino helpottaa valokuvausta, sillä tonttu on vakaa ja sen saa asettumaan erilaisiin asentoihin. Kanaverkko on alunperin tarkoitettu käytettäväksi silloin, kun vartalo tehdään märkähuovuttamalla.

Joka kerta, kun Oivan kanssa käy ulkona retkillä, ihmiset luulevat sitä ensin oikeaksi lapseksi :)



keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Mummi Vilukko syksyisessä luonnossa

 Syksy oli tuonut sienet luontoon ja mummi löysi kauniin kärpässienen metsässä kulkiessaan.

Syksyn värejä löytyi kaikkialta, mihin vain katsoi.

Kaikesta tästä kannattaa nyt nauttia ennen talven tuloa, ajatteli mummi.