Suomajan isä Tupasvilla on taidemaalari ja halusi ikuistaa suon tauluunsa.
Äiti Karpalo on myös taiteilija, mutta raaka-aineet ovat toisenlaiset. Äiti huovuttaa kauniita peitteitä.
Uudesta kodista puuttui vielä puunkantoteline. Isä rakensi sellaisen poikansa Juolukan kanssa.
Marjojen poimiminen kuuluu peikkojen arkeen. Hilla poimii mielellään hilloja - tietysti.
Juolukka on erikoistunut kaikkiin sinisiin marjoihin.
Äiti poimii vastaavasti punaisia marjoja.
Mitä jääkään isälle? Valkoisia marjoja? Hmmm....
keskiviikko 15. heinäkuuta 2015
perjantai 10. heinäkuuta 2015
Suomajan tuparit
Suomajan väki alkoi valmistella tupareita. Äiti Karpalo ja lapset Hilla ja Juolukka keräsivät kukkia ja tekivät niistä köynnöksen.
Ensimmäisinä juhliin saapui Kannonkolon väki. Äiti Kanerva on pitokokko ja oli leiponut tuliaisiksi suklaaleivosta.
Myllylammen väki toi äiti Rentukan ompeleman ristipistotaulun. Hillaa kiinnostivat enemmän herkut.
Leivonnaiset kannettiin turvaan, kun lapset innostuivat leikkimään ilmapallojen kanssa.
Juhlien päätteeksi kaikki peikot asettuivat yhteiskuvaan.
Näin Suomajan väelle jäi mukava muisto tupaantuliaisista.

tiistai 7. heinäkuuta 2015
Suomajan väki pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa
Kodin valmistumisen kunniaksi järjestettiin kuvaukset ulkona.
Suolle oli vähän matkaa ja tavaroita piti asetella uudelleen.
Tässä meidän nyt kelpaa asustella. Näin totesivat äiti Karpalo, isä Tupasvilla, tytär Hilla ja poika Juolukka.
Karhu ja kettu asuivat suolla sulassa sovussa keskenään ja perheen kanssa.

maanantai 22. kesäkuuta 2015
Lautan vesille lasku
Kuusamon aurinkoinen ja tyyni sää juhannuksena 2015 oli parasta, mitä toivoa saattoi. Ensimmäisinä lauttaa pääsivät kokeilemaan peikkoperheiden lapset. Isä Kaisla käytti lapsia järvellä.
Sitten oli aikuisten vuoro. Kaikki olivat ihastuksissaan.
Lautalla päästäisiin nopeasti sellaisiin paikkoihin, joihin aikaisemmin on jouduttu kävelemään pitkiäkin matkoja.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015
Myllylammen rantaan on tulossa lautta
Myllylammelle on tulossa juhannuksena vieraita. Vieraita ja juhannukseen liittyvää rekvisiittaa täytyy kuljettaa lautalla läheiselle rannalle. Lautta on iso (27 x 27 cm) ja sille mahtuu monta peikkoa kerrallaan. Lautta on koottu täysimittaisista Bilteman tikuista.
Alapuolella on tukirakenteita, joiden väliin tulee ennen vesillelaskua kelluke saunan pefletistä.
Turvallisuussyistä lautan kahdelle reunalle on tehty balsasta ja koristenyöristä aitaa.
Lautan pinta on tehty vanhan näköiseksi liuoksella, joka on valmistettu seuraavasti:
- Pala teräsvillaa on silputtu lasipurkkiin ja sen päälle on kaadettu omenaviinietikkaa niin, että villa on peittynyt.
- Tämän on annettu muhia muutama päivä lämpimässä. (Villan olisi pitänyt liueta etikkaan, mutta en jaksanut odottaa niin kauan.)
- Liuosta on sekoitettu mustan, vahvan teen joukkoon.
- Tällä teen ja etikan sekoituksella on maalattu lautan pinta. Alusta on tärkeä suojata maalattaessa ja maalarilla täytyy olla kumihanskat kädessä.
Ensimmäisen käsittelyn jälkeen lautta näyttää tältä.
Toisen käsittelyn jälkeen lautta näyttää tältä. Liuosta on laitettu vain sinne tänne.
Kolmannessa käsittelyssä liuosta on laitettu taas yli asti. Tulos näyttää tältä.
Hopeinen köysi on saanut pintaansa mustan ja valkoisen akrylimaalin harmaata sekoitusta. Lisäksi lautan lattiaa ja pylväitä on hiottu, jotta se näyttäisi vielä enemmän vanhalta. Kiinnitysköysi on uitettu vanhennusliuoksessa ja se on muuttunut valkoisesta harmaaksi. Ankkuri on väännelty tukevasta päällystetystä rautalangasta. Lauttaa liikutetaan "syömäpuikoilla".
Nyt vain toivotaan, että juhannuksena on kaunis sää ja lautta saadaan vesille.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015
Suomajan alakerta
Alakerrassa on kaksi makuuhuonetta. Vanhempien (äiti Karpalon ja isä Tupasvillan) makuuhuoneessa on äiti Karpalon huovuttama peite, jossa on kuvioina tupasvilloja.
Ylhäällä seinällä on hylly ja hyllyn päällä säilytetään yskänsiirappipulloa.
Myös lasten makuuhuoneissa on huovutetut peitteet. Grillitikusta, balsalevystä ja rautalangasta on tehty huoneen nurkkaan pieni kulmahyllykkö. Perheen koiran mielipuuhaa on istuskella tytär Hillan vuoteella.
Lasten makuuhuoneen taulussa on näkymä Riisitunturilta.
Pihasaunan seinillä säilytetään tarpeellisia työkaluja.
Sauna kiiltelee vielä uutuuttaan, mutta saa tummua ajan mittaan kovassa käytössä.
Kylpeminen on mukavaa ja naavatupsu toimittaa pesusienen virkaa.
Paljailla varpailla on mukava astua pehmeälle, virkatulle matolle.
Alakerrassa, kuten muuallakin talossa, näkyy merkkejä ahkerista marjastajista.
Hyvä täällä on suonväen asustaa.

perjantai 5. kesäkuuta 2015
Suomajan olohuone ja keittiö
Olohuoneessa on virkattuun "verkkoon" huovutusvilloista pujoteltu seinävaate ja balsasta tehdyt sohvat suonvärisine tyynyineen. Lampunvarjostin on ohutta paperinarua.
Olohuoneen pöytä on sahattu "paksusta" kelottuneesta puunrungosta.
Keittiön astiahyllyt ovat balsaa ja niitä kannattelevat rautalangasta väännellyt kannattimet.
Kynttilä on lyhennetty kakkukynttilästä ja "istutettu" harmaantuneeseen oksan pätkään.
Keittiössä kuuluu tietenkin olla marjakori, jossa on puuhelmistä tehtyjä juolukoita.
Yläkerran tunnelmaa iltavalaistuksessa.
Suonväki tulee varmasti viihtymään täällä.
Ainakin lapset näyttävät tyytyväisiltä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)