sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kannonkolon kanto ja sisällä olevat oleskelutilat

Tästä Kannonkolo on saanut nimensä. Ylin kerros on tehty kelopölkystä, josta on alunperin pitänyt tulla lamppu. Kanto on hankittu Kuusamosta Asko Kurtilta.


Pienet puput pihalla ovat muovia. Kukkalaatikoiden valmistusohje löytyy tästä blogista.



Katolle vievät narutikkaat on kiinnitetty kanteen, jotta kannen voi nostaa pois ja kannon sisään voi kurkistaa.



Kyltti on balsaa ja talon nimi on raaputettu kylttiin.

Oven päällä oleva kranssi on kieputettu hyvin ohuesta pajunoksasta. Rusettia ei ole somittu, vaan se on taiteltu ja ommeltu kranssiin pienen tiukukellon kera.



Kannon sisällä on oleskelutilaa. Pajusohvien ohje löytyy tästä blogista. Sohviin on ommeltu pehmusteet ohuesta pellavasta. Verhot ovat pitsiä, joka on pujotettu grillitikkuun. "Poronpää" on matkamuistomyymälästä. Lampunvarjostimet ovat pakettinauhaa, jota on kierretty useita kerroksia päällekkäin. Nauhassa on metallilankaa, joten se pysyy helposti halutussa muodossa. Lamppujen rungot ovat onttoja puutappeja. Niiden sisälle on porattu reikä, jonka läpi sähköjohto ja lamppu on pujotettu.



Korissa olevat tuohet ovat rekvisiittaa. Ehkä asukkaat askartelevat niistä uusia koreja.



Porontaljat tuovat viihtyisyyttä ja lämpöä oleskelutilaan.



Puput miettivät, tohtisivatko mennä sisään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti